torstai 28. tammikuuta 2016

Chili sin carne

Kun hankin tuon Crock-potin, yksi ajatus oli myös, että opettelisin tekemään edes jotain kasvisruokaa. Älkää kysykö miksi minulla on ajatus, että kasvisruuat (poislukien kasvispihvit ja -pullat) on yhtä mössöruokaa ja patoja. Näin se vaan on.  =)

Ostin kuitenkin kuivattuja papuja ja linssejä ja olen niitä menestyksellä käyttänytkin. Edellispäivänä kotiintullessa (klo 21) olin liottanut päivän kidney-papuja jääkaapissa ja keitin ne nopeasti valmiiksi (n. tunti). Niitä oli yhteensä ehkä vajaa litra. Vähän ennen nukkumaanmenoa paiskasin sitten pataan

500 g tomaattipyrettä
kidney-pavut
4 isoa porkkanaa penneinä
kukkurallinen teelusikallinen Sambal Oelek -tahnaa
1 rkl kanafondia
3 rkl Kikkomania
pippuria myllystä
kourallinen sipulirouhetta

Jätin padan porisemaan pienellä tulella yön yli. Aamulla nousin kuudelta, maistoin, ja totesin, että hiki nousee pintaan.... joten lisäsin

2,5 dl ruokakermaa (juusto)
ruohosipulia
1 rkl sokeria
pussillisen pakastemaissia

Ja keitin riisiä lisukkeeksi sillä välin kun kävin suihkussa.

Tätä siis lounaaksi. Hyvin piti nälkää, papujen proteiinipitoisuus on sen verran suuri. Mutta täytyy myöntää, että chilin määrä oli edelleen sikäli yläkanttinen, että hiki tuli vieläkin, kermasta huolimatta. Nyt muutaman päivän aikana se luultavasti muuttuu vielä vähän ärjymmäksi säilytyksen aikana, mutta hyvää se oli.
Harmi, etten ole laskenut hintoja. Epäilen, että tämä oli vielä todella edullistakin.

Valitettavasti en muistanut ottaa kuvaa annoksesta. Sellaista punaista mössöähän se...  =)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Banaanikakku

Joskus inspis tulee kummallisista paikoista. Kuten nyt vaikka hömppä-romaanista, jonka tapahtumapaikka on syvä etelä jenkkilässä....  missä sivumennen en ole koskaan ollut, mutta jonka tunnelma jotenkin on käsinkosketeltava hyvän kirjoittajan jäljiltä.
Tässä ohjeessa parasta on se, ettei mitään vatkata vaan kaiken voi sekoittaa nopeasti vaan puuhaarukalla.

Mausteinen banaanikakku

200 g voita
3 isoa banaania, mielellään oikein kypsiä
2 munaa
purkki kermaviiliä
1,5 dl sokeria
3-3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl kardemummaa
4 tl kanelia
1 tl neilikkaa

Sulata voi kulhossa mikrossa pienellä lämmöllä niin, että se on pehmeää mutta ei nestemäistä. Kaada kulhoon sokeri, kermaviili ja munat. Muussaa banaanit ja lisää sose. Sekoita jauhoihin nostatusaineet ja sekoittele joukkoon, mausta.
Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, joko rengas- tai leipävuokaan, ja paista n. tunti 150°C kiertoilmalla tai 175°C tavallisessa uunissa.

Tarjoiluun tämä kakku on parhaimmillaan hetken jäähtyneenä ja kardemummakahvin kanssa.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Rusina-omenapiirakka

Joulusta oli jäänyt rusinoita. Tietenkin kulhoon pöydälle, joten olivat kuivia ja kovia...
Kaupassa oli vaniljakastike tarjouksessa joten idea lähti puhtaasti -30% tarrasta tällä kertaa.
Tämä on monipolvinen ohje. Kuorrutus on sattuman tulos, joskus kokeiltu ja erinomaiseksi havaittu.

Glögimarinoidut rusinat

2 dl rusinoita
Marlin tiivisteglögiä

Kaada rusinat kattilaan, lisää tiivisteglögiä sen verran, että niukasti peittyvät, lorauta ihan pieni tilkka vettä päälle. Kiehauta ja jätä hautumaan kattilaan, kunnes rusinat ovat pehmeitä.

Omenapiirakka

Pese ja kuutioi kolme omenaa. Itse käytin Golden delicious -merkkisiä. Kaada omenakuutiot piirakkavuokaan ja lisää joukkoon rusinat liemineen. Lisää päälle kanelia ja fariinisokeria ja sekoittele.

Laita uuniin, 150°C, n. 15 min. Tee sillävälin kuorrutus.

Piirakkakuori

4-5 munaa (riippuen piirakkavuuan koosta)
2,5 dl sokeria
n. 3 dl mantelijauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mantelijauhe. Kaada kevyesti paistettujen omenoiden päälle, sekoittele vähän ja laita takaisin uuniin, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Tarjoile vaniljakastikkeen kera.